Kuulumisia

Blogin pito on todella aikaavievää ja työlästä. Lisäilen asioita siis jatkossa hyvin hitaaseen tahtiin, silloin kun muistan ja jaksan kirjata ylös löydöksiäni. En halua sulkea blogiani, koska ehkä joku löytää sivupalkista jotakin hyödyllistä, reseptivinkkejä tm.

Vaikken joka asiaa raportoikaan, silmäilen edelleen tuoteselosteita, välttelen useimpia lisäaineita ja kotisyömisissä pahimpia hiilihydraatteja. Viime ajat olen mennyt sillä kaavalla, että syön enimmäkseen niitä suht vähälisäaineisia ja suht hyvähiilarisia ruokia, joita olen aiemmin jo moneen kertaan listannut; Aamiaiseksi ja iltapalaksi puuroa voisilmän ja maidon kanssa, hedelmiä, kananmunaa, väliin vaihteluksi mysliä (valittu niin, ettei pahimmasta päästä sokeroitu) tai täysjyväleipää voilla ja juustolla, tuorepuristettuja mehuja, luonnonjugurttia tai viiliä marjoilla ja pähkinöillä. Joskus kauan sitten saaton silloin tällöin ostaa muropaketinkin, nykyisin en voisi sitä enää kuvitellakaan syöväni. Töissä syön lounaaksi vanhaan tapaan normaalia kouluruokaa, margariini vain on alkanut maistumaan ihan hirveälle, joten näkkäri menee mieluummin kuiviltaan. Viikonloppuisin yritän tehdä pääruoan kasvislisukkeella, esim tänä viikonloppuna tortilloja vehnälätyn sijaan kaalinlehteen käärittynä, jättäen nachot kokonaan pois. Toimii! Välillä herkuttelenkin, tänäänkin palkitsin itseni hetken mielijohteesta pitkällisestä terveysruokien puputtamisesta kaurakekseillä, oli mukavaa lukea sohvan nurkassa MeNaisia ja herkutella. Mutta näitä herkkuhetkiä on maks. kerran viikossa ja niistä tulee valitettavasti paljon huonompi omatunto kuin ennen. Ravintolassa käydessä en välitä mistään säännöistä, silloin nautin ystävien kanssa elämästä. Näitäkään kertoja tulee tuskin yhtä, kahta kertaa enempää kuukaudessa. Niistä nautin, enkä pode tunnontuskia.

Olostani en oikein osaa sanoa. Edelleenkään mitään iltapäiväkoomia ei ole töissä tullut, vaikka viime viikollakin söin yhtenä päivänä töissä lasagnettea, toisena täysjyväriisiä ja kolmantena muussia. Mielestäni olen voinut ihan hyvin. Ehkä en enää muista, miten olen ennen voinut, mutta mielestäni en huomaa mitään suurta eroa. Edelleen olen epäluuloinen kouluruoan sisällön suhteen (halvalla tuskin saa kovin ravinteikasta), mutta se vain on niin helppoa verrattuna iänikuiseen omien eväiden tekemiseen. Ja kun minulla on vielä kovin vähän noita sopivia reseptejäkään, salaatin syöminen päivästä toiseen ei nappaa. Salaatin määrä on kuitenkin lisääntynyt lounaslautasella ja esimerkiksi riisin / perunamuussin määrä vähentynyt. Yhtenä myöhäisenä iltapäivänä rästihommia tehdessä oli pakko vetää nälkään irtokarkkeja. Niistä tuli paha olo, kuten aina ennenkin. Edelleenkään minun ei siis kannata syödä irtokarkkeja. Ne ovat selkein löydös siitä, mitä haittaa hiilareista (tai lisäaineista?) on.

Paino nousi karppaamisen lopettamisen jälkeen niin nopeasti takaisin sen (yhtä nopeasti) menettämäni pari kiloa, ettei se mitenkään voi johtua vain runsastuneesta kalorimäärästä. Jokin taika siinä on, että jos hiilareita on tosi vähän tarjolla, paino putoaa reippaasti, ja jos hiilarimäärä nousee takaisin lähelle entistä, samat kilot tupsahtavat takaisin, vaikka ennen samoilla (tai enemmillä) hiilareilla paino pysyi stabiilina.

Mielikuvitus on loppunut kesken reseptien suhteen. Karppaus.infostakaan en löydä oikein mitään mielenkiintoista (lähes kaikki kuulostavat enemmän tai vähemmän pahoilta). Täytyy varmaan hakea taas joku opus kirjastosta, josko sieltä saisi monipuolisuutta nykyisten alle kymmenen reseptin joukkoon. Edelleen olen sitä mieltä, että kasvisten puputtaminen kasvisten puputtamisen perään on tylsää ja epämiellyttävää. Hyviä pääruokia löytyy burgundinpadasta kalojen kautta broileriherkkuihin, mutta kun niiden kylkeen lyödään aina se kasvishöystö tai salaatti, minulla alkaa tökkiä ja jätän illallisen luvattoman usein syömättä. Niin se vain minun kohdallani valitettavasti on, että kasvis on kasvis, paistettu kesäkurpitsa ei ole vaihtoehto paistetulle munakoisolle tai paistetulle kaalille, vaan kaikki tuntuu siltä yhdeltä ja samalta vaan. Jostain syystä keitetty peruna ei töki samalla lailla päivä toisensa jälkeen syötynä (tai riisi tai pasta). Omituinen on ihmismieli!

Edelleen pohdin sitä, onko minun terveyssyistä järkevää jättää pois peruna ja pasta, mutta kuitenkin syödä lautasilta, missä voi olla astianpesuaineen jäämiä, käyttää vaatteita, missä on pyykinpesuaineen jäämiä, pestä hampaat hammastahnalla, levittää iholle kaikennäköisiä kemikaaleja. Ostin antiperspirantin rinnalle ekokaupasta mineraalideodorantin, jota käytän sellaisina päivinä, kun vähempikin suoja riittää. Aloin kampaajan kanssa toteuttaa hiusten värjäämisestä irti pääsyä. Jatkossa enää raitoja.

Olen juonut enemmän vettä. Tai ainakin yrittänyt. Miten sitäkin on ihan mahdoton muistaa.